TURVALLISUUS- JA KÄYTTÖOHJEITA
TURVALLISUUSOHJEITA

Aluksen kippari on yksin vastuussa aluksen turvallisuudesta. Tutustu huolellisesti sopimusehtoihin.
Alkoholi tai muut päihteet eivät kuulu jetteilyyn! Meillä on nollatoleranssi. Myös tupakointi jetissä on kiellettyä.
Kelluntaliivien käyttö jetillä liikuttaessa on pakollista ja hätäkytkin tulee olla aina kytkettynä joko liiviin tai erilliseen rannenauhaan.
Tutustu jetin hallintaan rauhallisesti ja tunne omat rajasi. Muista, että vuokraaja on aina vastuussa aiheutuneista vahingoista.
Jetin käyttö alle 1 m syvyisessä vedessä on kielletty. Rantautumista suositellaan vain ja ainostaan laitureihin (käytettävä lepuuttajia laiturikiinnityksessä) tai hienohiekkaisille rannoille moottori sammutettuna. Kivikkoisille rannoille jetillä ei ole mitään asiaa. Vältä myös ajamista ns. roskaisessa vedessä (lumpeet, kaislat yms.)
Huomioi aina muut vesilläliikkujat. Jetti on aina se joka väistää. Muista, että jettiä ei voi ohjautuakseen kaasun käyttöä. Perehdy siis huolellisesti kaasun ja jarrun toimintaan.
Merimerkkien tuntemus on vesillä liikuttaessa oikeastaan aika ehdotonta ja mikäli muistissa on aukkoja merimerkkien suhteen, niihin pääset tutustumaan tästä.
Ilmoita vika- ja vahinkotilanteista välittömästi vuokraamolle.
Vuokraajan omavastuu 2000 €
Hätätilanteissa ota yhteys meripelastukseen puh. 0294 1000
KÄYTTÖ- JA TOIMINTAOHJEITA

Saavu rantaan viimeistään 15 minuuttia ennen vuokrauksesi alkua. Toimimme osoitteessa Hamarintie 1, 06650 Porvoo. (Hamarin Seo)
Ajettaessa rekisteröityä moottorikäyttöistä laitetta, kuljettajana saa toimia vain vähintään 15-vuotias. Vuokrasopimuksen allekirjoittajan tulee olla täysi-ikäinen. (henkilöllisyystodistus vaaditaan)
Jetin turvallinen käyttö vaatii malttia ja perehtymistä laitteen toimintaan. Maalaisjärki ja maltti ovat valttia vesillä. Emme suosittele tehokkaita jettejä ensikertalaisille.
Vesillä liikkuminen vaatii luonnollisesti myös merimerkkien tuntemusta ja paikallisen vesitön tuntemus on myös merkittävä turvallisuustekijä. Lataa puhelimeesi esim. ilmainen 0100100 Merellä-sovellus helpottamaan suunnistamista.
Jetit luovutetaan ja palautetaan aina tankattuna. Polttoaineena 98 E. Mikäli laite palautetaan tankkaamattomana, veloitamme polttoaineesta 4€ / litra.
Spark mallissa polttoaineen täyttöaukko löytyy irrottamalla istuin paikaltaan. GTR mallissa polttoaineen täyttöaukko sijaitsee ohjaustangon etupuolella tavaratilan kannen alla. Jos olet epävarma, niin jätä tankkaus suorittamatta tai soita ja kysy ohjeita.
SeaDoo jeteissä pakki toimii pitämällä jarrukahva pohjassa ja painamalla kevyesti kaasua - älä paina kaasua pohjaan! Tutustu huolellisesti laitteen ohajutuvuuteen myös pakkia käytettäessä.
Pimeän aikana jeteillä ajaminen on kielletty.
Laitteiden turvasarjat: Spark mallissa istuimen alla ja GTR mallissa tavaratilassa. Sisältönä köysi, hätäpilli ja taskulamppu. GTR mallissa on mukana myös mela, joka löytyy istuimen alta moottoritilasta.
VASTUULLISUUS

Ympäristöstä ja luonnosta huolehtiminen kuuluu meille jokaiselle ja jettivuokraajan onkin syytä muistaa seuraavat asiat:
Kaiken minkä jaksat viedä mukanasi merelle jaksat tuoda myös takaisin.
Asutuksen ja yleisesti rantojen läheisyydessä pörräämistä tulee ehdottomasti välttää.
Jos rantaudut, niin tee se vain merkityille virkistysalueille, joista usein löytyvät myös ne kaivatut tulentekopaikat, käymälät jne.
Älä metelöi tai aiheuta muuta häiriötä. Hauskanpito kuuluu jokamiehenoikeuksiin, mutta hölmöily ei kuulu kenenkään oikeuksiin.
Kunnioita merta ja luontoa antamalla mm. merilinnuille pesimärauha.
Noudattamalla merimerkkejä ja mm. alueellisia nopeusrajoituksia vesillä on kaikilla mukavaa ja turvallista.